Lapin tutkimusseuran julkaisut

Acta Lapponica Fenniae -sarja on Lapin tutkimusseuran julkaisema kirjasarja, joka ilmestyy vuosittain. Sarja on vertaisarvioitu ja sen toimituskunta koostuu Lapin tutkimusseuran hallituksesta. Lapin tutkimusseura on ottanut vertaisarviointitunnuksen käyttöön ja sitoutunut noudattamaan tunnuksen käytölle asetettuja ehtoja.

Vuosikirjoja seura on julkaissut 1960 alkaen. Arkistoista löytyy artikkeleita esimerkiksi aiheista miten jo 1960-luvun alussa on tutkittu poronhoidon ja muun maankäytön yhteensovittamista, ja miten puuraja tuolloin kulki.

Acta Lapponica Fenniae -sarja

Vuosikirjat

Vuosikirjan 2017-2022 esipuhe

Hyvä lukija,
Lapin tutkimusseuran vuosikirjoilla on pitkä perinne. Ensimmäinen niistä julkaistiin vuonna 1960, ja julkaiseminen jatkui vuosittain aina 1980-luvun loppuun. Sen jälkeen joitakin vuosia alkoi jäädä väliin, ja 2000-luvulla vuosikirjat ovat yleensä olleet kahden vuoden jaksoilla. Nyt välissä on ollut pidempi tauko, sillä edellinen, Jäämeren rataa hyvin kattavasti käsitellyt julkaisu ilmestyi vuosille 2015–2016.
Tässä kuvastuu sekä maailman yleinen muuttuminen – vuosikirjan kaltaisen julkaisun tarve oli kovin toisenlainen, kun Lapin tutkimusseura aloitteli toimintaansa vuosikymmeniä sitten – että covid-pandemian tuoma kausi, joka pitkälti halvaannutti seuran toiminnan pariksi vuodeksi. Lapin tutkimusseura on kuitenkin yhä olemassa ja toiminnassa.
Seuran tarve Lappia koskevan tutkimuksen yhdyssiteenä ei ole kadonnut, vaikka toiminnan muodot ovatkin nykyään toisenlaisia kuin seuran alkutaipaleella, jolloin korkeakoulutoiminta maakunnassa oli pelkkä haave ja samalla seuran keskeinen tavoite. Toiminta elää ajassa ja sopeutuu ympäristöönsä. Seuran jäsenmäärä on tällä hetkellä 50 hengen vaiheilla, kun se takavuosina oli moninkertainen.



Oleellista on kuitenkin, että toiminta on tällä hetkellä todellisella pohjalla, ja tutkimusseuralle on yhä osoittautunut olevan aito tarve. Tällä hetkellä toiminta painottuu erilaisiin temaattisiin keskustelu- ja luentotilaisuuksiin, jotka tuovat eri alojen ihmisiä yhteen.
Seuran on myös hyvä pitää kiinni tietyistä perinteisistä toimintatavoista, joista julkaisutoiminta – Acta Lapponica Fenniae ja vuosikirjat – ovat keskeisiä. Vaikka niiden tarve on vuosien varrella muuttunut, perinteisille hitaan julkaisemisen alustoille on yhä käyttöä. Tätä vuosikirjaa ja sen sisältöä onkin hyvä lukea osana pitkää, jopa vuosikymmenten jatkumoa, jonka aikana on käsitelty mitä moninaisimpia Lappia ja pohjoista koskettavia aiheita, erittäin monen kirjoittajan toimesta. Vuosikirjojen tekstit edustavat akateemista keskustelua, eivätkä ne ole vertaisarvioituja. Kuten aina, kirjoituksen sisällöstä vastaa kirjoittaja itse. Kaikki seuran vuosikirjat ovat nykyään luettavissa sähköisessä muodossa tutkimusseuran verkkosivuilla, mikä muodostaa ainutlaatuisen katsauksen Lappia koskevaan keskusteluun. Tavoitteena yhä on, että sarja jatkuu tästä kauas tulevaisuuteen.

Tammikuussa 2024 Markku Heikkilä Puheenjohtaja, Lapin tutkimusseura.